Olen paria viikkoa sitten saanut käsiini sellaisen aarteen kuin Catherine. Se on peli PS3:lle ja harkitsin sen ostoa pitkään, kunnes yhtäkkiä päätin että tottakai se kuuluu hyllyyni. Se on Atluksen , se näytti kivalta ja idea oli erikoinen, samoin juoni. En voi sanoa että pelin idea olisi ihan uusi, sillä onhan samanmoisia puzzleja ennenkin tehty, mutta ei näin tarinapohjaisena, ei ainakaan minun kohdalleni ole sattunut. Toki, myös se fakta että pelillä on korkea ikäraja, joka johtuu kauhun ja veren lisäksi, pornahtavasta kuva varastosta ja välillä puheistakin, lisäsin kiinnostustani. Olen nyt pelaillut peliä tuon parisen viikkoa.
Sitten itse pelin kimppun. Tiesin pelistä jo jotain etukäteen, mutta suurin osa tuli silti ja onneksi yllätyksenä. Tarinasta en paljasta paljoa, koska en harrasta juonen kertomista, ja toiseksi haluan välttää spoilaamista. Päähahmona hyörii Vincent niminen heppu, hänen rinnallaan on tyttöystävä ja miespuolisia kavereita, joiden kanssa hän viettää iltojaan istumalla baarissa ja ryyppäämällä, eli perinteinen suomalainen mies.. Niin kyse on siis japsista..
Vincentin ongelmana on painajaiset, joissa kaikki esiintyy lampaina, eli kyseessä ei ole ihan tavalliset painajaiset, tämän lisäksi niistä herätäkseen pitää ratkoa puzzleja. Kuolettavia sellaisia. Kyse on laatikoista, niiden avulla rakennetaan tie vapauteen. Niitä pitää työntää, vetää, pudotella ym.. Niitä on myös montaa eri sorttia.
Puzzleja ratkotaan kentissä ja kentät sisältävät erimäärän erilaisia pienempiä kenttiä, joista viimeisenä on pääkki. Jokaisen kentän välissä on mahdollisuus tallentamiseen ja kenttiin pääsee takaisin myöhemmin. Jokaisesta kentästä saa myös pokaalin, riippuen siitä kuinka hyvin sen on suorittanut. Peli antaa mahdollisuuden virheiden tekoon, eli pystyt tiettyyn pisteeseen asti perumaan päätöksiäsi. Osa kentiestä on pitkiä ja siksi jatkopaikat, ovat todella tarpeellisia. Puzzlejen lisäksi peli sisältää päätöksen tekoa, eli päätösvalta siirtyy välillä pelaajalle, ihmisten kanssa juttelua ja yhden pikkupelin.
Oma mielipiteeni ja tunteeni pelistä: tarina oli alusta lähtien hyvin mielenkiintoinen. Se jaksoi kiinnostaa, se ei ollut liian yksinkertainen eikä liian hankala. Hahmoista, niin päähahmo on minusta vätys ja saamatton, enkä siis pidä hänestä. Mutta muut hahmot kyllä nappasivat mukaansa. Ääninäyttely on yllättävän hyvää, vaikkakin huulisynkka ei välillä oikein toimi. Animaatio on hyvin tehtyä ja grafiikka muutenkin miellyttää silmääni. Hahmot ovat kauniita, omalaatuisia ja ilmeet todella yksilöllisiä. Musiikki sopii peliin, aina silloin kun sen huomaan, se nimittäin jää aika pahasti taustalle. Pelimekaniikka toimii, idea on todella yksinkertainen, joten näppäinten opiskelussa ei mene kauaa, eikä niitä edes ole montaa.
Perusidean tajuaa heti, mutta muuten peli haastaa pelaajan, ainakin minut. Onneksi voi valita, pelaako easylla, normalilla vai hardilla. Minä, ihmisenä joka ei jaksa kauaa takuta kenttien kanssa, valitsin easyn. Ja jos tulee katuma päälle, niin samoja kenttiä voi ja kannattaa peleta uudestaan, vaihtaa vain vaikeusastetta. Peli on välillä todella hermoja raastava ja usein tuntuu kuin kenttää ei edes olisi tarkoitus päästä läpi, mutta sitten jostain, pilkahtaa valo, ja kaikki selkenee. Mutta kun kokeilet kenttää uudestaan, törmäät taas samaan ongelmaan ja ihmettelet miten ihmeessä selvitit sen aiemmin. Niin ja tuo undo nappi, se on paha, ja se vie pisteitä, eli sitä ei kannattaisi painella, mutta kun ei jaksaisi aloittaa alusta/keskeltä, niin sitä tulee sitten näpyteltyä liikaakin. Olen huutanut, haukkunut ja inhonnut tätä peliä ja samalla rakastanut. Sillä nuo tunteethan ovat tunnetusti todella lähellä toisiansa.
Siitä huolimatta että osa puzzleista on todella hankalia, niin niiden pariin haluaa palata, pelin haluaa pelata läpi. Sillä siitä haluaa ahmia kaiken kauneuden ja kauheuden heti. Niin kävi minulle, sillä nyt olen pelannut peliä päivittäin, vähintään tunnin päivässä ja se on minulle paljon. Ainoat kunnon miinukset, jotka voin antaa, on että tietyissä kohdissa tarina tuntuu pitkitetyltä ja päätösvaltaa on liian vähän. Sillä tietyissä tilanteissa, olisin antanut mitä vain siitä, että olisin saanut mennä tv:seen ja estää Vincenttiä, mutta kaikki pelit eivät ole Persona-pelejä, joten asia oli vain nieltävä. Toki päähahmon vaihtaminen toiseen, olisi ollut minulle palvelus, mutta Vincentin kanssa oppi pärjäämään. Näistä pettymyksistä huolimatta, olen vakuuttunut pelistä ja todella iloinen hankinnastani.
Annan tälle sammakolle yhdeksän pusua kymmenestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti