keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

100 prosenttia läpi, ei vaan ole mun tapani

Kingdom Hearts Birth by Sleep ja PSP. Kyseinen peli on jo jonkin aikaa majaillut laatikossani, koska en ole jaksanut keskittyä PSP:n pelaamiseen, kun on ollut tarjolla DS:n ja PS3:n pelejä. Tässä parisen viikkoa sitten tuli seesteisempi vaihe pelien suhteen ja päätin palata PSP:n pariin. Edelleen ärsyynnyn suuresti PSP:n akun kestosta, sillä kyseinen konsoli ei kestä kauaa ilman latausta. Mutta onneksi kyseiselle konsolille löytyy laatupelejä. KH on laatusarja, siitä olen pelannut kaksi ekaa osaa ja jonkin verran kokeillut paria muutakin, ja KH 2 on edelleen yksi lempipeleistäni. Joten ei ole ihme, että hankin myös tämän osan. Mutta harkitsin asiaa jonkin aikaa, sillä peli eroaa päähahmojensa takia aiemmista osista jonkin verran. Onneksi en kuunnellut ennakkoluulojani, vaan tuhlasin rahani.



Päähahmoina esiintyy siis KH2:sesta tuttu Roxas (Ventus) ja hänen lisäkseen tarinaa kuljettaa kaksi uutta kaverusta. Nimeltään Terra ja Aqua. Kolmikko on ystäviä ja jakavat unelman keyblade mestaruudesta. Tarinassa seikkailee myös Disneyn hahmogalleriasta tuttua porukkaa esimerkiksi Mikki, Aku, Peter Pan, Lumikki ym.. Eli taas kerran sekoitetaan Disneyn ja KH:n hahmojen tarinoita toisiinsa, näin osa tutuista tarinoista saa uusia piirteitä. Mutta päätarina kertoo enimmäkseen KH:n hahmoista. Pääasiana on pimeyden ja valon taistelu. Eli mennään perusasioihin, tarina on siis aika yksinkertainen.

Pelissä ekana vastaan tulee hahmon valinta, voit valita kolmen päähahmon väliltä, mutta älä pelästy, sillä saat pelata kaikilla omalla vuorollaan, ja kaikkien kolmen tarinat linkittyvät toisiinsa. Se missä järjestyksessä pelaa, on periaatteessa ihan sama, mutta tarina on minusta kokonaisin niin, että aloitat Roxasilla, sitten Terralla ja viimeiseksi Aqualla. Näin tarina kulkee järkevästi ajallisesti. Jos tahtoo kunnolla haastetta, on mahdollista pelata peli läpi hardilla ja silloin myös on mahdollisuus saada secret ending, mutta senhän näkee netistäkin.
Pelissä kuljetaan kartalla, jossa on Disneyn & KH:n maailmoja. Tarkoituksena on hakata vihollisia reaaliaikaisesti, ja niitähän riittää. Sen lisäksi eteen tulee pääkkejä ja pienoisia tehtäviä, joista osa on hyvinkin hermoja raastavia ja osa naurettavan helppoja. Hahmoilla on tavallisten lyömisliikkeiden lisäksi myös erikoisliikkeitä ja taikoja. Joita voi sitten ostella ja saada lisää pelaamisen myötä, mitä enemmän mätkii vihollisia, niin sitä enemmän saa kaikkea kivaa. Toki myös level-uppeja. Tämän lisäksi maailmoista olisi tarkoitus, jos sen 100 prosenttisesti haluaa mennä läpi, niin löytää kaikki arkut ja tarrat, joita kerätään erilliseen tarra-albumiin. Siitäkin keräilystä hyötyy. Sen lisäksi voit pelata erillistä minipeliä, joka on lautapeli tai sitten vaihtaa robottipukuun ja mennä mätkimään vihollisia erilliselle taisteluplaneetalle. Eli kun tarina on saatu päätökseen, niin tekemistä kuitenkin löytyy vielä pidemmäksi aikaa.

Pelin grafiikka on perus KH ja PSP grafiiikkaa, eli ihan nätiltä näyttää, vaikkakin vaatteiden kiinniolo vartalossa, häiritsi minua. Mutta muuten ei valittamista. Musiikki oli taattua laatua ja osa kappaleista olikin tuttuja jo aiemmista peleistä. Ääninäyttely oli ihan menettelevää, vaikkakin Aquan ääni kuulosti välillä niin apaattiselta, etten tienny oliko kyseessä robotti vai ihminen.. Pelattavuus on parasta Roxasin kohdalla, hän on sulavaliikkeisin, mutta Aqualla ja Terralla on ongelma hitauden kanssa. Suojaaminen oli välillä aikasta hankalaa. Mutta pidän suuresti reaaliaikaisuudesta ja siitä kuinka mukavanoloiseksi ja helpon tuntuiseksi mätkiminen on saatu.
Pelasin itse Roxasilla ja Terralla easylla ja vaihtelun vuoksi vaihdoin Aquan kohdalla normaalille, jolloin kyllä huomasi onneksi vaikeusasteen vaihtumisen, mutta ero ei ollut liian suuri. Easy oli ehkä jopa liian helppo minulle. Tarina on siis yksinkertainen ja aika mitäänsanomaton, peliä pelaa enemmin hyvän pelattavuuden takia kuin tarinan. Enkä myöskään voi kehua hahmoja, sillä en pitänyt Terrasta enkä Aquasta pahemmin. He jäivät aika etäisiksi ja jotenkin niin tavallisiksi, ettei kosketuspintaa ollut. Roxasista pidin enemmän nyt kuin KH2:sessa. Eteen tuli myös uusia pahiksia, mutta hekin jäivät aika heppoisiksi. Minun onnekseni peliin oli tukittu myös tuttuja hahmoja, jotka pelastivat paljon pelin pisteitä ja tekivät myös tarinasta paremman.

Tykkään kovasti KH:ssa siitä, että pelissä on myös pikkutehtäviä, eikä vain tappeluita ja tarinaa, mutta valitettavasti usein osa näistä on ärsyttäviä ja nytkin osan kohdalla turvauduin apuun, sillä omat hermoni eivät riittäneet. Osaa näistä pikkupeleistä voi pelata myös uudelleen, mutta niistä ei oikein hyödy mitään. Peli oli minusta liian lyhyt, vaikka sainkin pelata kolmella eri hahmolla ja sillä tavalla sai laajempaa näkemystä tarinasta, mutta silti se jäi jotenkin tyngäksi. Se oli kuin alku jollekin suuremmalle. Olisin toivonut jotain syvempää, synkempää ja koskettavampaa. Siitä huolimatta peli oli ostamisen arvoinen, sillä pelaaminen oli mukavaa ja jäin kiinni siihen. Olen myös varma siitä, että palaan pelin pariin myöhemmin uudestaan. Mutta en ehkä koskaan edes yritä 100 prosenttia, sillä en ole niin jaksava...

Tämä sammakko saa seitsemän pusua kymmenestä.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Catherine

Halusin tehdä toisenkin blogin, blogin joka käsittelee pelaamista, kokeilujani mutta myös pidemmälle päässeitä projektejani. Sillä tykkään kokeilla, mutta se että jään pelin pariin pidemmäksi aikaa, vaatii jo jotain enemmän, peliltä ja minulta. Mutta olen aika avarakatseinen kokeiluissani, osan peleistä omistan omanani ja osasta on vain se kokeiluversio. Aloitetana tuollaisella pidemmälle päässeellä pelillä.

Olen paria viikkoa sitten saanut käsiini sellaisen aarteen kuin Catherine. Se on peli PS3:lle ja harkitsin sen ostoa pitkään, kunnes yhtäkkiä päätin että tottakai se kuuluu hyllyyni. Se on Atluksen , se näytti kivalta ja idea oli erikoinen, samoin juoni. En voi sanoa että pelin idea olisi ihan uusi, sillä onhan samanmoisia puzzleja ennenkin tehty, mutta ei näin tarinapohjaisena, ei ainakaan minun kohdalleni ole sattunut. Toki, myös se fakta että pelillä on korkea ikäraja, joka johtuu kauhun ja veren lisäksi, pornahtavasta kuva varastosta ja välillä puheistakin, lisäsin kiinnostustani. Olen nyt pelaillut peliä tuon parisen viikkoa.




Sitten itse pelin kimppun. Tiesin pelistä jo jotain etukäteen, mutta suurin osa tuli silti ja onneksi yllätyksenä. Tarinasta en paljasta paljoa, koska en harrasta juonen kertomista, ja toiseksi haluan välttää spoilaamista. Päähahmona hyörii Vincent niminen heppu, hänen rinnallaan on tyttöystävä ja miespuolisia kavereita, joiden kanssa hän viettää iltojaan istumalla baarissa ja ryyppäämällä, eli perinteinen suomalainen mies.. Niin kyse on siis japsista..
Vincentin ongelmana on painajaiset, joissa kaikki esiintyy lampaina, eli kyseessä ei ole ihan tavalliset painajaiset, tämän lisäksi niistä herätäkseen pitää ratkoa puzzleja. Kuolettavia sellaisia. Kyse on laatikoista, niiden avulla rakennetaan tie vapauteen. Niitä pitää työntää, vetää, pudotella ym.. Niitä on myös montaa eri sorttia.

Puzzleja ratkotaan kentissä ja kentät sisältävät erimäärän erilaisia pienempiä kenttiä, joista viimeisenä on pääkki. Jokaisen kentän välissä on mahdollisuus tallentamiseen ja kenttiin pääsee takaisin myöhemmin. Jokaisesta kentästä saa myös pokaalin, riippuen siitä kuinka hyvin sen on suorittanut. Peli antaa mahdollisuuden virheiden tekoon, eli pystyt tiettyyn pisteeseen asti perumaan päätöksiäsi. Osa kentiestä on pitkiä ja siksi jatkopaikat, ovat todella tarpeellisia. Puzzlejen lisäksi peli sisältää päätöksen tekoa, eli päätösvalta siirtyy välillä pelaajalle, ihmisten kanssa juttelua ja yhden pikkupelin. 

Oma mielipiteeni ja tunteeni pelistä: tarina oli alusta lähtien hyvin mielenkiintoinen. Se jaksoi kiinnostaa, se ei ollut liian yksinkertainen eikä liian hankala. Hahmoista, niin päähahmo on minusta vätys ja saamatton, enkä siis pidä hänestä. Mutta muut hahmot kyllä nappasivat mukaansa. Ääninäyttely on yllättävän hyvää, vaikkakin huulisynkka ei välillä oikein toimi. Animaatio on hyvin tehtyä ja grafiikka muutenkin miellyttää silmääni. Hahmot ovat kauniita, omalaatuisia ja ilmeet todella yksilöllisiä. Musiikki sopii peliin, aina silloin kun sen huomaan, se nimittäin jää aika pahasti taustalle. Pelimekaniikka toimii, idea on todella yksinkertainen, joten näppäinten opiskelussa ei mene kauaa, eikä niitä edes ole montaa.

 Perusidean tajuaa heti, mutta muuten peli haastaa pelaajan, ainakin minut. Onneksi voi valita, pelaako easylla, normalilla vai hardilla. Minä, ihmisenä joka ei jaksa kauaa takuta kenttien kanssa, valitsin easyn. Ja jos tulee katuma päälle, niin samoja kenttiä voi ja kannattaa peleta uudestaan, vaihtaa vain vaikeusastetta. Peli on välillä todella hermoja raastava ja usein tuntuu kuin kenttää ei edes olisi tarkoitus päästä läpi, mutta sitten jostain, pilkahtaa valo, ja kaikki selkenee. Mutta kun kokeilet kenttää uudestaan, törmäät taas samaan ongelmaan ja ihmettelet miten ihmeessä selvitit sen aiemmin. Niin ja tuo undo nappi, se on paha, ja se vie pisteitä, eli sitä ei kannattaisi painella, mutta kun ei jaksaisi aloittaa alusta/keskeltä, niin sitä tulee sitten näpyteltyä liikaakin. Olen huutanut, haukkunut ja inhonnut tätä peliä ja samalla rakastanut. Sillä nuo tunteethan ovat tunnetusti todella lähellä toisiansa.

Siitä huolimatta että osa puzzleista on todella hankalia, niin niiden pariin haluaa palata, pelin haluaa pelata läpi. Sillä siitä haluaa ahmia kaiken kauneuden ja kauheuden heti. Niin kävi minulle, sillä nyt olen pelannut peliä päivittäin, vähintään tunnin päivässä ja se on minulle paljon. Ainoat kunnon miinukset, jotka voin antaa, on että tietyissä kohdissa tarina tuntuu pitkitetyltä ja päätösvaltaa on liian vähän. Sillä tietyissä tilanteissa, olisin antanut mitä vain siitä, että olisin saanut mennä tv:seen ja estää Vincenttiä, mutta kaikki pelit eivät ole Persona-pelejä, joten asia oli vain nieltävä. Toki päähahmon vaihtaminen toiseen, olisi ollut minulle palvelus, mutta Vincentin kanssa oppi pärjäämään. Näistä pettymyksistä huolimatta, olen vakuuttunut pelistä ja todella iloinen hankinnastani.

Annan tälle sammakolle yhdeksän pusua kymmenestä